Kilpailukieltosopimuksien käyttöä ollaan rajoittamassa. Asiaa valmistelleen työryhmän esityksen mukaan työnantaja joutuisi aina maksamaan kompensaation, kun henkilöllä on kilpailukielto sopimuksessaan.
Kyseessä olisi tehokas keino rajoittaa kilpailukiellon aiheetonta käyttöä. Työnantaja joutuisi miettimään ehdon asettaessaan sen todellista tarvetta.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan kilpailukieltosopimuksia saa käyttää ainoastaan työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvästä erityisen painavasta syystä.
Todellisuus on kuitenkin aivan toinen.
Työnantajat kirjaavat kilpailukieltosopimuksen työsopimukseen rutiininomaisesti. Käytännössä toimihenkilöllä ei ole mahdollista kieltäytyä työsopimukseen kirjatusta ehdosta, koska vaarana on, ettei toimihenkilö saa työpaikkaa. Näinhän asia ei saisi olla.
Toki nykylainsäädännönkin mukaan aiheeton kilpailukieltosopimus on mitätön. Valitettavasti asia saadaan todettua viime kädessä vasta oikeudessa. Kuka sitten on valmis lähtemään asiasta tappelemaan? Kilpailukieltosopimukset rajoittavat toimihenkilöiden työpaikan vaihtoa. Kukaan ei uskalla ottaa riskiä siitä, että työnantaja vetoaakin kilpailukieltoon.
Työnantajaliitot ovat yhdessä kuorossa vastustaneet muutosta. Vetoavat siihen, ettei mitättömillä ehdoilla ole merkitystä. Ongelmaa ei kuulemma ole, koska emme ole ammattiliittona nostaneet asiaa erityisesti esille. Tämä kertoo ainoastaan siitä, etteivät yksittäiset henkilöt uskalla riidellä asiasta.
Uutta työryhmän esityksessä olisi työnantajan irtisanomisoikeutta koskeva sääntely. Työnantaja voisi olosuhteiden muuttuessa työsuhteen aikana irtisanoa kilpailukieltosopimuksen noudattaen irtisanomisaikaa. Irtisanomisajan olisi oltava vähintään samanpituinen kuin kilpailukielto. Näin ollen työnantajalla olisi siis edelleen mahdollisuus välttyä kilpailukieltosopimuksen edellyttämistä maksuista.
Uuden lain olisi tarkoitus astua voimaan 1.1.2021. Uusi sääntely koskisi myös ennen lain voimaantuloa tehtyjä kilpailukieltosopimuksia yhden vuoden siirtymäajan jälkeen tietyin poikkeuksin. Lakiluonnos on tällä hetkellä lausuntokierroksella. Jäämme odottamaan kuinka asiassa loppujen lopuksi käy.
Blogi on julkaist alunperin Ammattiliitto Pron blogeissa 31.8.2020.