Kirjoitukset
Blogikirjoituksiani työelämään ja koulutukseen liittyen.

Ikääntyvät työpaikan voimavaraksi
Moni eläkeiän saavuttanut olisi nyt jo valmis jatkamaan työskentelyä, jos voimia olisi. Mihin voimat katoavat? Ikääntymiselle emme voi mitään, mutta sen lisäksi työelämässä on paljon

Oppimisen iloa ja tuskaa
Nuoret ja hieman vanhemmatkin ovat maaliskuussa tehneet tulevaisuuden ammatinvalintojaan oppilaitosten yhteishaussa. Nuorimmat nyt valintojaan tekevät ovat 15-vuotiaita. Olisitko sinä pystynyt saman ikäisenä tekemään uravalintasi? Itselläni

Mistä työvoimaa Suomeen?
Suomea vaivaa työvoimapula. Se on helppo havaita käymällä teollisuusyrityksissä, ravintoloissa, kaupoissa, sairaaloissa tai missä hyvänsä paikassa missä tarvittaisiin ihmisiä tekemään työtä. Miten ongelma ratkaistaan? Tällä

Mikä semmoinen työsuhde oli?
Erilaisia epätyypillisiä työsuhteita ja työn tekemisen malleja on ollut käytössä jo pitkään. Alihankintaa ja vuokratyötä on ollut jo vuosikymmeniä. Ajan kuluessa erilaiset työn tekemisen mallit,

Loppuiko työnantajalta uskallus perhevapaauudistuksessa?
Perhevapaauudistus sai neuvotteluissa järjettömiä piirteitä. Tämän talven työehtosopimuskierroksella työehtosopimusten palkallisia äitiys- ja isyysvapaamääräyksiä pyrittiin yhtenäistämään uuden lainsäädännön mukaiseksi. Valitettavasti tässä osittain epäonnistuttiin. Lainsäädännön keskeisenä tavoitteena

Assistentteja vai asiantuntijoita?
Viime vuosina työelämässä on yleistynyt ilmiö, jossa assistentti työtä vähennetään ja siirretään asiantuntijoiden tehtäväksi. Tämä on kaikkien osapuolten ammattitaidon aliarvostamista ja rahan hukkausta. Assistenttityö on

Palkka on maksettava
Vuosi 2022 jää historiaan monesta ikävästä asiasta, valitettavasti palkanmaksu on yksi niistä. Työnantajien moraali perusvelvoitettaan kohtaan tuntuu löystyneen kokonaan. Viimeisimpänä esimerkkinä Askon ja Sotkan tapaus,

Syrjimätön työelämä kuuluu meille kaikille
Uskalletaanko sinun työpaikallasi avoimesti kertoa erilaisuudesta? ”Puolisoni on nainen.” ”Minulla on liikuntavamma.” ”Olen biseksuaali.” ”Olen uskonnoltani islaminuskoinen.” Jos kerrotaan, onko vastaanotto kuulijoilta hyväksyvä? Oikeusministeriön (Policy

Työnantajan perusvelvollisuus on palkanmaksu ajallaan
Viime aikoina julkisuudessa on käyty keskustelua Helsingin ja Vantaan kaupunkien palkanmaksuongelmista. Julkisuudessa olleista kommenteista on tullut kuva välinpitämättömyydestä ongelmien ratkaisemiseksi. Ongelmat ovat ainakin Helsingillä kestäneet

Arviointia työmarkkinakierroksesta
Kiky pois -neuvottelukierroksen jälkeen odotin seuraavasta kierroksesta rauhanomaisempaa. Rauhaa ei tullut. Ensin Metsäteollisuus ilmoitti siirtävänsä sopimisen yritysten asiaksi ja hieman perään Teknologiateollisuus ilmoitti lopettavansa työmarkkinatoiminnan