Miksi neuvottelut eivät edisty?

Taru Reinikainen Ajatuksiani Työelämästä

Elinkeinoelämän Keskusliitto yhdessä maan hallituksen kanssa ajaa Suomeen niin sanottua vientimallia. Tosin rakkaalla lapsella on monta muutakin nimeä kuten Suomen malli. Tämä tarkoittaa sitä, että jollain isolla vientialalla määritellään palkankorotusten taso ja muut alat eivät saa tätä tasoa ylittää. Erityisesti mallilla väitetään suojeltavan kustannuskilpailukykyä. Mallissa on useita ongelmia palkansaajien kannalta, mutta niitä en tässä blogissa käsittele.

EK on sisäisellä tiukalla koordinaatiollaan onnistunut ajamaan mallin käytön läpi, vaikkei mitään mallia virallisesti ole olemassakaan eikä myöskään yhteisiä pelisääntöjä. Käytännössä EK:n koordinaatio on johtanut siihen, että Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliiton teknologiateollisuus määrittelevät kaikkien meidän muiden palkankorotukset. Puhutaan päänavaussopimuksesta. EK ei ole antanut muille työnantajaliitoille oikeutta sopia korotuksista ennen teknologiateollisuutta, vaan vaatii liittoja odottamaan päänavausta.

Teollisuusliitto käy siis tällä hetkellä palkankorotusneuvotteluita meidän kaikkien puolesta. Työtaistelutoimenpiteillä painostamme porukalla työnantajaa taipumaan kohtuullisiin palkankorotuksiin meille kaikkia. Ei olisi reilua jättää teknologiateollisuuden työntekijöitä yksinään tappelemaan meidän kaikkien puolesta.

Suomessa on niin sanottu pakkosovittelu. Tämä tarkoittaa, että työtaistelun sovitteluun on osallistuttava. Sovitteluun sovittelija kutsuu parhaaksi katsomanaan ajankohtana. Työtaisteluilmoituksen jälkeen on myös mahdollista sopia sovittelijan kanssa, että sovittelun sijaan sopijaosapuolet jatkavat neuvotteluita omin voimin. Käytännössä esimerkiksi kemianalalla on tehty näin.

Käytännössä odotamme tällä hetkellä päänavaussopimuksen syntymistä, jotta voimme viedä alakohtaiset työehtosopimusneuvottelut loppuun. Meillä ei siis ole mitään järkeä käydä kahvia juomassa sovittelijalla tai työnantajaliitossa, koska yksinkertaisesti tällä hetkellä edellytyksiä neuvotteluiden jatkamiselle ei ole.  Pyrimme muilla keinoin edistämään haluttuun päämäärään pääsemistä. Palaamme pikaisella aikataululla joko sovittelijalle tai neuvotteluihin heti kun päänavaus on syntynyt.

JAA TÄMÄ KIRJOITUS

Facebook
Twitter
LinkedIn