Toivota nuori tervetulleeksi työpaikallesi!

Taru Reinikainen - Tule kuuntelemaan keskustelemaan ja kysymään
Tänä kesänä on erityisen tärkeää suoda nuorille kesä- ja harjoittelupaikkoja.

Nuorilla on vaikeuksia saada kesätyöpaikkoja, sillä korona on koskettanut erityisesti nuoria työntekijöitä.  Ammatillisissa opinnoissa riskinä on nuorten opintojen venyminen ilman harjoittelupaikkaa.  Siksi Pro kannustaa työnantajia muun muassa kemianteollisuudessa yhdessä Kemianteollisuus ry:n kanssa palkkaamaan nuoria.

Nuorten tie työelämään kulkee monien vaiheiden kautta. Koulun tehtävä on auttaa nuoria valinnoissa, mutta kesätöiden avulla nuoret saavat arvokasta kokemusta työelämästä ja työelämän pelisäännöistä sekä tutustuvat toimialaan. Opiskeluaikana hankittu työkokemus on paitsi tärkeä osa opintoja, luo työkokemus myös paremmat valmiu­det työelämään siirtymiseen opintojen jälkeen.

Kesätyö tai harjoittelu ohjaa nuorta kohti työelämää. Siksi on tärkeää, että nuori otetaan yrityksissä hyvin vastaan ja nuoret saavat monipuolista työkokemusta.

Onnistunut harjoittelujakso tai mieleen painuva kesätyökokemus voivat olla nuorelle ratkaisevia askeleita kohti omaa työuraa. Samalla kun työelämään tutustuminen harjoittelujaksolla tai kesätöissä tarjoaa nuorelle mahdollisuuden omakohtaisiin työelämäkokemuksiin, on se yritykselle tilaisuus tutustua alalle tuleviin nuoriin ja tehdä yritystä ja alaa tunnetuksi nuorille. Yrityksille on siis hyötyä kesätyöntekijöistä, harjoittelijoista tai opinnäytetyön tekijöistä.

Yritys saa ajankohtaista tietoa alan tulevaisuu­den osaajista ja pääsee vaikuttamaan toimialan tunnettuuteen opiskelijoiden keskuudessa. Nuorten teot, ajatukset ja ideat voivat myös tuoda uudenlaista virtaa ja osaamista työpaikoille. Hyöty on siis molemminpuolinen. Kun työpaikoilla niin työnantajat kuin työntekijät antavat nuorille positiivisia kokemuksia työelämästä ja toimialasta, voidaan olla vaikuttamassa toimialan työvoiman saatavuuteen jatkossa. Kisassa menestyvät ne yritykset, jotka ovat huolehtineet vetovoimastaan ja tunnettuudestaan nuorten keskuudessa.

Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö on suositeltavaa. Työelämän käytännön vaatimukset on hyvä tiedostaa oppilaitoksissa, samoin yritysten työnohjauksessa kannattaa huomata opin­toihin liittyvät vaatimukset. Monesti myös kesätyö- tai harjoittelupaikka löytyy yrityskontaktien kautta.

Luottamusmiehet, toivottakaa henkilökohtaisesti jokainen työpaikanne uusi työntekijä, niin nuori kuin varttuneempikin tervetulleeksi. Samalla tarkistakaa erityisesti nuorten työsopimus ja palkkaus ja kertokaa liiton jäsenyyden tärkeydestä. Näin nuorelle tulee olo, että työtoverit välittävät hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan työpaikalla.

Nuoren viihtyvyyteen työpaikalla voimme jokainen vaikuttaa. Ystävällinen tervehdys tai positiivinen palaute työkaverilta voi muuttaa nuoren koko työuran suunnan.

Kirjoittaja on kemian sopimusalavastaava, jolle elinikäisenä opiskelijana opiskelijoiden ja nuorten asiat ovat tärkeitä.

 

Blogi on julkaistu alunperin Ammatti liitto Pron nettisivuilla 11.5.2021.

JAA TÄMÄ KIRJOITUS

Facebook
Twitter
LinkedIn