Paikallinen sopiminen antaa mahdollisuuksia kehittää toiminnan joustavuutta ja toimintatapoja esimerkiksi työpaikalle sopivilla työaikaratkaisuilla. Neuvottelukulttuuria ja – osaamista sekä jatkuvan vuoropuhelun ja avoimuuden taitoja tulee kehittää, jotta työpaikalla voidaan onnistua paikallisessa sopimisessa. Paikallinen sopiminen edellyttää luottamusta työpaikalla. Neuvottelukulttuuri, innostuminen ja sitoutuminen tavoitteisiin kasvavat, kun muutosta tehdään yhdessä ja yhteistyössä.
Julkisuudessa tarkoitushakuisesti hämmennetään paikallisen sopimisen käsitettä. Paikallista sopimista on todellisuudessa kahdenlaista. Paikallisesti voidaan yrityksissä sopia muun muassa vuosilomalain ja työaikalain mukaisista asioista, esimerkiksi liukuvan työajan käytöstä. Työlainsäädäntöön perustuva paikallinen sopiminen on mahdollista kaikissa yrityksissä ja silloin useimmiten sopijana on yksittäinen työntekijä työnantajansa kanssa.
Toisena paikallisen sopimisen muotona on työehtosopimuksiin perustuva paikallinen sopiminen. Työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopiminen on mahdollista ainoastaan työnantajaliittojen jäsenyrityksissä. Tästä on sovittu työehtosopimuksilla yhdessä työnantajaliittojen kanssa. Suomen Yrittäjät, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja eräät poliittiset puolueet haluavat mahdollistaa työehtosopimusten mukaisen paikallinen sopimisen työnantajaliittoihin järjestäytymättömissä yrityksissä. Miksi?
Työehtosopimuksissa on nimensä mukaisesti kyse sopimuksista. Neuvotteluosapuolet ovat yhdessä sopineet työsuhteen vähimmäisehdoista, ja siitä mistä voi paikallisesti toisin sopia. Samalla on sovittu siitä kuka saa neuvotella sopimuksen sisällöstä toisin. Ammattiliitot haluavat varmistaa, että neuvotteluja käyvät ensisijaisesti luottamusmiehet, joilla on tarvittava kokemus ja koulutus neuvotteluihin. Osasta asioita voivat toki sopia yksittäisen työntekijätkin, joilla on mahdollisuus saada tukea liitostaan.
Työehtosopimusten mukaista paikallista sopimisen laajentamista perustellaan sillä, ettei kaikki yritykset ole tasavertaisessa asemassa keskenään. On muistettava, ettei järjestäytymättömillä yrityksillä myöskään ole samoja velvoitteita. Järjestäytymätöntä työnantajaa eivät koske kaikki työehtosopimuksen määräykset esimerkiksi luottamusmiesten tiedonsaannista ja kouluttamisesta. Jos järjestäytymättömät työnantajat halutaan samalla viivalle sopimisessa, tulee myös työehtosopimuksen mukaiset velvoitteet laajentaa koskemaan järjestäytymättömiä yrityksiä.
Työehtosopimukset mahdollistavat jo nyt laajat paikallisen sopimisen mahdollisuudet. Esimerkiksi kemianalan toimihenkilösopimuksessa 31 §:ä, joiden sisällä yli 80 asiaa, joista voi paikallisesti toisin sopia. Työehtosopimukset eivät rajoita paikallista sopimista, toisin kun julkisuudessa väitetään.
Työehtosopimusten vähimmäisehdot palvelevat myös yrityksiä. Epätervettä hintakilpailua estetään sillä, että kaikilla alan yrityksillä on velvollisuus maksaa samaa minimipalkkaa työntekijöilleen. Kukaan ei estä työntekijää neuvottelemasta itselleen työehtosopimusta parempia ehtoja. Työehtosopimus ei ole este paremmin sopimiselle.
EK ja Suomen yrittäjät eivät ole palkansaajan puolella. Heillä on omat ideologiset syynsä murentaa suomalaista kansainvälisestikin toimivaksi todettua työmarkkinajärjestelmää. Paikallisen sopimisen laajentamisella halutaan yksinkertaisesti heikentää työsuhteen ehtoja. Paikallista sopimista esitetään myös ratkaisukeinoksi asioihin, joihin sillä ei pitäisi olla vaikutusta esimerkiksi työllisyyteen. Toki yritys saattaisi palkata enemmän työntekijöitä, jos saisi maksaa näille palkkaa oman päänsä mukaan tai teettää millaisia työaikoja tahansa. Työlainsäädännön tarkoituksena on suojella niin sanotusti heikompaa sopijaosapuolta eli työntekijää, ei taata yritysten kilpailukykyä.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kilpilahden toimihenkilöiden Näkölasi -lehdessä 1/2021.