Tätä kolumnia kirjoittaessa odotamme kuumeisesti uuden hallitusohjelman julkistamista. Julkisuuteen tihkuneiden huhujen perusteella palkansaajalle on odotettavissa kylmää kyytiä seuraavan neljän vuoden aikana. On väläytelty muun muassa lakko-oikeuden rajaamista, työntekijöiden henkilökohtaista vastuuta lakoista ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan pienentämistä. Miksi näillä asioilla on merkitystä meille kaikille?
Lakko-oikeus on kansainvälisesti tunnustettu ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksilla turvattu perusoikeus. Suomi on ratifioinut ao. sopimukset ja siis sitoutunut niitä noudattamaan. On hieman outoa, että esimerkiksi poliittisia lakkoja halutaan poliittisilla päätöksillä rajoittaa. Suomessa ei lähihistoriassa ole ollut kuin kaksi poliittista lakkoa Sipilän hallituksen aikaan, joten mistään kovin yleisestä ilmiöstä ei ole kyse. Silloinkin palkansaajat halusivat puolustaa perustoimeentuloansa ja ammattiliittojen sopimusvapautta. Ilmeisesti poliittiset päättäjät eivät halua julkista arvostelua toimistaan. Olisiko pääteltävissä, että poliittisille lakoille olisi lähiaikoina taas tarvetta?
Kukaan ei halua lakkoon ja ammattiliitoille lakko on aina vihon viimeinen keino. Valitettavasti lakkoja aina silloin tällöin tarvitaan. Lakkosakkojen nostamisella halutaan estää työntekijöiden laillinen keino puolustaa työsuhteensa ehtoja ja oikeudenmukaisuutta työpaikoilla. Samaan aikaan kuitenkin työnantaja voi lähes vapaasti rikkoa työehtosopimuksen määräyksiä ilman kunnollisia sanktioita. Käytännössä työnantajan täytyy vain maksaa saamatta jääneet palkat esimerkiksi ylityökorvaukset. Muita sanktioita ei ole. Jos lakkosakkoja nostetaan, niin silloin vähintäänkin reilua olisi samalla asettaa myös työnantajalle sakot työehtosopimusten tieten rikkomisesta.
On myös esitetty, erityisesti yrittäjäjärjestöjen suunnasta, että jokainen yksittäinen työntekijä pitäisi pystyä asettamaan vahingonkorvausvastuuseen lakkoon osallistumisesta. Tämä varmasti tehokkaasti estäisi työntekijöiden osallistumisen lakkoon, kun työnantaja alkaisi yksittäisiä työntekijöitä haastaa oikeuteen.
Ansiosidonnaisen päivärahan leikkaamista on myös väläytelty. Käytännössä tämä tarkoittaisi turvan porrastamista, keston lyhentämistä, tason laskemista tai pahimmillaan kaikkea näistä. Valitettavasti työn etsijöiden toimeentulon leikkaaminen ei takaa Suomeen yhtäkään uutta työpaikkaa. Työpaikkoja ei synny toimeentuloa leikkaamalla vaan pahimmillaan se entisestään passivoi työnhakijaa.
Suomessa on tällä hetkellä kohtaanto ongelma, joka tarkoittaa, että työpaikat ja hakijat eivät kohtaa toisiaan. Usein kyse on siitä, että työpaikat sijaitsevat eri paikassa kuin vapaa työvoima. Työnhakijalle muutto toiselle puolen Suomea voi olla käytännössä mahdotonta.
Perhe ja koti rajoittavat muuttamista. Jollei koko perhe ole valmis muuttamaan mukana esimerkiksi puolison työn takia, niin silloin työn perässä muuttava joutuisi elämään kahdessa kodissa. Malli ei sovi kaikille ja matkatöitä tekevänä voin vakuuttaa matkustamisen käyvän välillä rankaksi. Nykyinen asunto voi olla kooltaan huomattavasti isompi ja samalla rahalla ei välttämättä saa uudelta paikkakunnalta kuin pienen kerrostaloasunnon. Nykyisissä markkinoissa vanhan asunnon myyminen voi käytännössä olla jopa mahdotonta. Ansiosidonnaisen leikkaaminen johtaisi todennäköisesti muiden sosiaalitukien tarpeeseen kuten toimeentulotukeen.
Tämän jutun ilmestyessä tiedämme mitkä skenaarioista toteutuivat. En valitettavasti uskalla olla optimisti. Kaikesta huolimatta rauhallista juhannusta, niin töissä paiskiville kuin vapaita viettäville!
Taru Reinikainen, sopimusalavastaava, Ammattiliitto Pro
Kolumni on julkaistu alun perin Kilpilahden toimihenkilöiden Näkölasi lehdessä 20.6.2023.