Kirjoitukset
Blogikirjoituksiani työelämään ja koulutukseen liittyen.

Työpaikkatoiminta on Pron sydän
Kun puhutaan ammattiliitoista, keskustelu kääntyy usein työehtosopimuksiin, lainsäädäntöön ja valtakunnantason työehtosopimusneuvotteluihin. Ne ovat tärkeitä, mutta helposti unohtuu, että ammattiyhdistysliikkeen todellinen voima kumpuaa työpaikoilta. Siellä, missä

Sopimus syntyi, alkaako kesäloma
Kemian toimihenkilösopimuksen uudistamisesta saavutettiin neuvottelutulos 24. helmikuuta. Neuvottelut olivat minun 25-vuotisen työhistoriani pisimmät, lähes kuusi kuukautta. Tämän kierroksen vaikein asia olivat tasa-arvoiset perhevapaat. Onnistuimme ja

Pidä huoli työkaverista
Kesälomat ovat taas edessä! Parhaimmillaan kesäloma antaa uutta energiaa ja voimaa työntekoon. Pahimmillaan se taas aiheuttaa kasan kriisejä ennen lomaa, loman aikana ja joskus loman jälkeenkin.

Miksi minun pitäisi äänestää EU-vaaleissa?
Europarlamenttivaalit järjestetään Suomessa 9. kesäkuuta 2024. Ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 29.5.–4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.–1.6.2024. Jos olet Suomen tai EU:n kansalainen ja viimeistään vaalipäivänä täyttänyt 18 vuotta,

Miksi lakkoilemme?
Pro on ryhtynyt syksyn aikana työtaistelutoimiin, koska Orpon hallituksen suunnittelemat työlainsäädännön muutokset toteutuessaan heikentävät toimihenkilöiden työehtoja ja toimeentuloa. Hallitus muuttaa Suomessa vakiintunutta yhdessä sopimisen kulttuuria

Palkansaajien painajainen
Kesäkuussa kirjoittelin samalla palstalla ja veikkasin mitä kaikkea kamalaa hallitus on päänmenoksemme keksinyt. Valitettavasti en pystynyt pahimmassakaan painajaisissa arvaamaan mitä kaikkea oli tulossa. Listahan oli

Mitä on odotettavissa hallitusohjelmalta?
Tätä kolumnia kirjoittaessa odotamme kuumeisesti uuden hallitusohjelman julkistamista. Julkisuuteen tihkuneiden huhujen perusteella palkansaajalle on odotettavissa kylmää kyytiä seuraavan neljän vuoden aikana. On väläytelty muun muassa

Ikääntyvät työpaikan voimavaraksi
Moni eläkeiän saavuttanut olisi nyt jo valmis jatkamaan työskentelyä, jos voimia olisi. Mihin voimat katoavat? Ikääntymiselle emme voi mitään, mutta sen lisäksi työelämässä on paljon

Oppimisen iloa ja tuskaa
Nuoret ja hieman vanhemmatkin ovat maaliskuussa tehneet tulevaisuuden ammatinvalintojaan oppilaitosten yhteishaussa. Nuorimmat nyt valintojaan tekevät ovat 15-vuotiaita. Olisitko sinä pystynyt saman ikäisenä tekemään uravalintasi? Itselläni

Mistä työvoimaa Suomeen?
Suomea vaivaa työvoimapula. Se on helppo havaita käymällä teollisuusyrityksissä, ravintoloissa, kaupoissa, sairaaloissa tai missä hyvänsä paikassa missä tarvittaisiin ihmisiä tekemään työtä. Miten ongelma ratkaistaan? Tällä