Kolumnit

Miksi minun pitäisi äänestää EU-vaaleissa?

Europarlamenttivaalit järjestetään Suomessa 9. kesäkuuta 2024. Ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 29.5.–4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.–1.6.2024. Jos olet Suomen tai EU:n kansalainen ja viimeistään vaalipäivänä täyttänyt 18 vuotta, sinulla on äänioikeus. Valitettavasti viime vuosien vaaleissa EU-vaalien äänestysprosentti on jäänyt todella alhaiseksi. Suomessa äänestysprosentti on ollut hieman alle 40 prosentin tasolla. Suomen lainsäädännöstä tulee nykyisin Eduskunnan arvion mukaan 11,8–17,8 …

Miksi minun pitäisi äänestää EU-vaaleissa? Lue lisää »

Miksi lakkoilemme?

Pro on ryhtynyt syksyn aikana työtaistelutoimiin, koska Orpon hallituksen suunnittelemat työlainsäädännön muutokset toteutuessaan heikentävät toimihenkilöiden työehtoja ja toimeentuloa. Hallitus muuttaa Suomessa vakiintunutta yhdessä sopimisen kulttuuria ja jättää ammattiliittojen näkemykset huomiotta. Pro ei voi hyväksyä hallituksen mittavia heikennyksiä suomalaisten työntekijöiden asemaan. Velvollisuutemme on puolustaa jäsentensä oikeutta hyvään ja turvalliseen työelämään. Työtaistelutoimenpiteiden tarkoituksena on vaikuttaa Suomen hallituksen …

Miksi lakkoilemme? Lue lisää »

Palkansaajien painajainen

Kesäkuussa kirjoittelin samalla palstalla ja veikkasin mitä kaikkea kamalaa hallitus on päänmenoksemme keksinyt. Valitettavasti en pystynyt pahimmassakaan painajaisissa arvaamaan mitä kaikkea oli tulossa. Listahan oli paljon pahempi kuin aikoinaan Sipilän hallituksen aikaan. Erityisesti hallituksen leikkauslista tulee kohdistumaan pieni- ja keskituloisiin palkansaajiin sekä työttömiin. Hallitus haluaa puuttua liittojen sopimusoikeuteen rajoittamalla sitä lainsäädännöllä. Eräät työnantajaliitot ovat paikallisen …

Palkansaajien painajainen Lue lisää »

Mitä on odotettavissa hallitusohjelmalta?

Tätä kolumnia kirjoittaessa odotamme kuumeisesti uuden hallitusohjelman julkistamista. Julkisuuteen tihkuneiden huhujen perusteella palkansaajalle on odotettavissa kylmää kyytiä seuraavan neljän vuoden aikana. On väläytelty muun muassa lakko-oikeuden rajaamista, työntekijöiden henkilökohtaista vastuuta lakoista ja ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan pienentämistä. Miksi näillä asioilla on merkitystä meille kaikille? Lakko-oikeus on kansainvälisesti tunnustettu ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksilla turvattu perusoikeus. Suomi on …

Mitä on odotettavissa hallitusohjelmalta? Lue lisää »

Ikääntyvät työpaikan voimavaraksi

Moni eläkeiän saavuttanut olisi nyt jo valmis jatkamaan työskentelyä, jos voimia olisi. Mihin voimat katoavat? Ikääntymiselle emme voi mitään, mutta sen lisäksi työelämässä on paljon asioita, jotka tekevät meistä vanhempia ja väsyneempiä kuin oikeasti olemme. Työturvallisuuslaki uudistuu kesäkuun alussa. Muutoksien tavoitteena on edistää muun muassa 55 vuotta täyttäneiden työssä jaksamista ja vähentää varhaista työelämästä poistumista …

Ikääntyvät työpaikan voimavaraksi Lue lisää »

Oppimisen iloa ja tuskaa

Nuoret ja hieman vanhemmatkin ovat maaliskuussa tehneet tulevaisuuden ammatinvalintojaan oppilaitosten yhteishaussa. Nuorimmat nyt valintojaan tekevät ovat 15-vuotiaita. Olisitko sinä pystynyt saman ikäisenä tekemään uravalintasi? Itselläni ei ainakaan ollut hajuakaan mihinkä suuntaisin peruskoulun jälkeen, päädyin siis lukioon. Tutkimusten mukaan nuoret päätyvät usein samoille koulutus- ja ammattialoilla kuin vanhempansakin. Maksuttomalla koulutuksella olemme Suomessa kyenneet tarjoamaan kaikille yhdenvertaiset …

Oppimisen iloa ja tuskaa Lue lisää »

Assistentteja vai asiantuntijoita?

Viime vuosina työelämässä on yleistynyt ilmiö, jossa assistentti työtä vähennetään ja siirretään asiantuntijoiden tehtäväksi. Tämä on kaikkien osapuolten ammattitaidon aliarvostamista ja rahan hukkausta. Assistenttityö on omanlaistaan asiantuntijatyötä ja ansaitsee arvostuksensa. Itse työskentelen asiantuntijana. Vaikka olen ainakin omasta mielestäni erinomainen asioiden organisoimisessa ja esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestäminen sekä ohjelmien käyttäminen onnistuu minulta helposti, arvostan assistentti työtä. …

Assistentteja vai asiantuntijoita? Lue lisää »

Arviointia työmarkkinakierroksesta

Kiky pois -neuvottelukierroksen jälkeen odotin seuraavasta kierroksesta rauhanomaisempaa. Rauhaa ei tullut. Ensin Metsäteollisuus ilmoitti siirtävänsä sopimisen yritysten asiaksi  ja hieman perään Teknologiateollisuus ilmoitti lopettavansa työmarkkinatoiminnan ja siirtävänsä valtakunnallisen työehtosopimustoiminnan uudelle työnantajayhdistykselle. Kemianteollisuus ei onneksemme lähtenyt hullutukseen mukaan, vaikka ovatkin ilmoittaneet seuraavansa tilannetta. Uskon että pystyimme neuvottelukierroksella tekemään kemian alalla rohkeita uusia avauksia, jotka kannustavat Kemianteollisuutta …

Arviointia työmarkkinakierroksesta Lue lisää »

Mitä hyötyä kehityskeskusteluista on?

Hyvin usein kehityskeskustelut koetaan vanhanaikaisina ja turhanpäiväisinä. Erityisesti työnantajien edustajat kyseenalaistavat kehityskeskusteluiden merkityksen nykypäivän työelämässä. Esimiehet kuulemma kokevat kehityskeskustelut raskaana byrokratiana. Tällaiset kommentit kuvaavat ettei kehityskeskusteluiden tarkoitusta ole ymmärretty organisaatiossa. Tärkeintä ei ole itse kehityskeskusteluprosessi vaan palautteen antaminen ja saaminen. Valitettavasti meillä on vielä nykyisinkin esimiehiä, joille palautteen antamien ei ole luonnollinen osa esimiestyötä. Järjestelmällisellä …

Mitä hyötyä kehityskeskusteluista on? Lue lisää »

Työtä ja opiskelua

Nykyisessä työelämässä työntekijöiltä vaaditaan muutoskykyä ja jatkuvaa oman osaamisen kehittämistä. Yritys arvioi ja ennakoi työntekijöidensä osaamistarpeita yrityksen strategian ja toimintaympäristön muutosten pohjalta. Osaamisen kehittämisen tulee olla suunnitelmista ja osa yrityksen perustoimintoja. Työntekijöiden koulutustarpeita kannattaa käydä läpi säännöllisesti esimerkiksi kehityskeskusteluissa. Vastuu henkilöstön osaamisesta työtehtävissä on ensisijaisesti työnantajalla. Työnantajalla on velvollisuus tarvittavaan perehdyttämiseen, opastamiseen ja ohjaukseen. Työpaikalla …

Työtä ja opiskelua Lue lisää »